Hae
Aivan sokerissa

Kuka minä olen ja miksi tämä blogi syntyi?

Esittelykuva Essi Kallio blogille
Moi!

Kiva kun olet täällä. Uskoisin, että jos tunnistat minut, se johtuu siitä, että olen Instagramissa ja TikTokissa samalla nimimerkillä, kuin täällä. Täällä kanssasi olen minä, Essi.

Olen 35-vuotias kahden lapsen äiti. Asumme perheeni kanssa Etelä-Pohjanmaalla. Olemme pitäneet yhtä puolisoni kanssa yli 20 vuotta ja täten voisi todeta, että olemme juurtuneet aika tiiviisti yhteen, koska olemme olleet yhdessä niin kauan. Lapsemme ovat nuoria ja pyrin pitämään kiinni heidän yksityisyydestään. Puhumme kuitenkin yli 10 vuotiaista lapsista.

TYHJÄ PAPERI

hieman pelottaa. Kun perustin Instagram tilini reilu 2,5 vuotta sitten – se oli päähänpisto. En todellakaan osannut mitään. Ajattelin, että innolla lähden vain tekemään ja sillä tiellä edelleen ollaan. Instasta ja ihmisistä siellä on tullut oma turvapaikkani.

Yhteisöni on kasvanut somessa yli 20 000 seuraajan, mutta onneksi nämä tuntuvat olevan superkivoja tyyppejä ja olen ylpeä koko kokonaisuudesta. Joka tapauksessa uskalsin lähteä silloinkin tyhjästä paperista, joten uskallan nytkin.

MINÄ OLEN

hyvin tavallinen ihminen. Käyn normaalisti päivätyössäni ja rakastan sitä. En haaveile täysipäiväisestä yrittäjyydestä, vaan pidän tästä nykytilanteesta, jossa hyvässä ohjauksessa pääsen kehittymään. Olen yrittäjänpäivänä syntynyt yrittäjäperheeseen. Olen elänyt koko elämäni hyvin työntäyteistä elämää. Olen aloittanut työurani hyvin nuorena, kun mumma ja pappani tekivät porstuassa ja kamarissa pärekoppia ja minä tyttö kuljin pappani kyydillä myymässä niitä ovelta ovelle. Aina en ihan osannut laskea markkoja, mutta ihmiset olivat hyvin ystävällisiä. Olin ylasteikäisenä osa-aikatyössä kaupassa.
Muutin puolisoni kanssa yhteen jo 16-vuotiaana ja sieltä asti olemme elättäneet itse itsemme. 5 päivää viikosta olin koulussa ja 6 päivää viikosta töissä. Kaikenlaista on tullut kokeiltua, mutta myyntiala on vetänyt puoleensa aina. Tein pitkän uran pelkästään puhelinmyynnissä ja viihdyin siellä hyvin 9 vuoden ajan – mutta aika aikaansa kutakin.

YRITTÄJYYTTÄ

kuitenkin tehdään tässä päivätyön ohessa somen puolella ja omien verkkotuotteiden kanssa. Olen kirjoittanut mm. macaronssien täytteisiin liittyvän ohjekirjan. Jos haluat kurkata siitä lisää, löydät sen tästä linkistä. Yrittäjyyteni on pientä ja keskittyy vain digipuoleen.

MIKSI BLOGI?

Olen huomannut, että minulla on kyllä muuhunkin kuin pelkästään gluteenittomaan leivontaan annettavaa. En kuitenkaan halua tehdä sometileistäni täyttä sekametelisoppaa, niin kokeilen kirjoittaa eri aiheista blogipostauksia. Ehkä samalla haluan rauhoittaa tätä niin kovin kiireistä ja hektistä somea ja tarjota osaltani myös muutaman minuutin lukuhetkiä – ja ehkäpä jotain ajatuksia.

MISTÄ PUHUTAAN?

Tästä ei ole tulossa mitään megaluokan paljastusblogia, vaikka meiltä kaikilta varmasti löytyisi kipeitä asioita kerrottavaksi. En ole julkisuuden henkilö ja olen aika vakuuttunut, että en koskaan tule antamaan mitään haastatteluja, vaikka pyydettäisiin. Haluan pysyä positiivisena, ajatuksia herättävänä, normalisoida tavallisuutta ja kannustaa elämään hetkessä. Haluan luoda ympärilleni turvallisen tilan. En varmasti ole aina oikeassa, mutta lupaan haastaa itseäni. En hyödynnä tekoälyä blogiteksteissäni. Jokainen kirjain on minun kirjoittamani.

Haluan kirjoittaa erityisesti aiheista, joista en tee videoita someen. Voin kirjoittaa postauksen leivonnasta, rahasta – rahapuheesta, säästämisestä, isoista tavoitteista, minkälaisia ajatuksiani päässäni on, kun kotimme ei ole sisustustrendien mukaan laitettu. Haluan motivoida muitakin miettimään keinoja säästää kuukauden ruokakuluissa menemättä täysin äärimmäisyyksiin. Voin kirjoittaa postauksen millaisia vaikutuksia on sillä, kun irtisanoin kaikki tv-palvelumme ja mitä sitten tapahtui. Kiinnostaa kertoa myös elämäntapamuutoksesta ja jos rohkaistun tarpeeksi, niin kerron vielä syvemmän tarinan siitä.

Rakastamme luontoa ja kunnioitamme sieltä saatavaa saalista. Perheemme harrastaa metsästystä ja myös minulla on luvat siihen. En kuitenkaan tule kertomaan metsästyskertomuksia, mutta ehkäpä joskus voidaan katsella sienisaaliin kuvia. Olemme matkustaneet joka kesä pohjoiseen ja viimeiset vuodet ollaan tutkittu Norjaa. Pidämme erityisesti alueista, joissa ei ole muita turisteja. Emme siis erityisesti mene turistikohteisiin vaan sellaiseen missä saa rauhassa olla ja nauttia ympäristöstä. Voisin kuvitella, että jakaisin erilaisia vinkkilistoja, jossa olisi esim. helppoja retkiruokia. Tänä vuonna muuten ollaan menossa Norjaan ja siten, että otamme Suomesta mukaan mahdollisimman pitkälle ruuat mukaamme. Ei tietysti perunoita, koska niitähän ei saa viedä rajan yli.

Tervetuloa siis mukaani rauhalliselle matkalle kirjoitetussa muodossa <3

 

~ Essi